Ilmainen toimitus yli 70 euron tilauksiin | Tilaa uutiskirje, saat -15% alen ensimmäisestä tilauksesta.
Syksy tuo kauniiden värien ja raikkaiden syyssateiden lisäksi mukanaan myös flunssakauden. Aikuiset palaavat töihin, lapset kouluun ja päiväkotiin - altistumme jälleen ihmispaljouden mukanaan tuomille pöpöhyökkäyksille.
Vastustuskykyä on tärkeä ylläpitää niin ravinnon kuin liikunnankin keinoin, mutta pöpöjen pysäyttämistä voi sen lisäksi tehostaa pitämällä paikat puhtaana. Esittelemme kolme vinkkiä ja tuotetta, joista jokainen tekee osansa flunssakierteen ehkäisyssä.
Käsiin tarttuu helposti erilaisia bakteereja ja viruksia, säännöllinen käsienpesu onkin tehokkaimpia suoja pöpöjä vastaan. Kädet tulisikin pestä aina ulkoa sisään tullessa, ennen ruoanlaittoa ja ruokailua, vessakäynnin tai vaipanvaihdon jälkeen, sekä aivastamisen, yskimisen tai nenän niistämisen jälkeen. Ja koska pöpöt ovat sitkeitä ja eteviä vaeltajia, on tärkeää pestä kädet oikein.
1. Poista korut ja kello käsienpesun ajaksi.
2. Huuhdo kädet runsaalla, lämpimällä vedellä.
3. Annostele kaksi tai kolme painallusta Ole Hyvän luonnollista käsipesunestettä.
4. Hiero kämmeniä vastakkain.
5. Hiero myös kämmenselät, sormien välit, sormien päät ja ranteet.
6. Pese vielä erikseen peukalo.
7. Huuhdo kädet runsaalla vedellä.
8. Sulje hana kyynärpäällä tai paperipyyhkeellä. Vältä koskemasta hanaan puhtain käsin.
9. Kuivaa kätesi puhtaalla pyyhkeellä tai paperipyyhkeellä
Löydät kotimaiset ja vegaaniset käsipesunesteemme TÄÄLTÄ.
Pöpöjä on kaikkialla ja ne kulkeutuvat käsissämme toisiin ihmisiin ja koteihimme aivan huomaamatta. Onkin siis järkevää laittaa stoppi pöpöjen liikkeille myös silloin, kun käsien peseminen ei ole mahdollista, kuten julkisissa kulkuneuvoissa, kaupassa tai kaupungilla kulkiessa. Ole Hyvän luonnollinen, alkoholipohjainen käsihuuhde on oiva apuri silloin kuin vettä ja saippuaa ei ole saatavilla.
Löydät luonnolliset käsidesimme TÄÄLTÄ.
Useimmat taudit tarttuvat joko suoraan kosketuksesta tai kosketuksissa olevan pinnan kautta. Käsittelemme jatkuvasti erilaisia välineitä ja pintoja, joihin muutkin ihmiset koskevat kuten ovenkahvoja ja valokatkaisimia.
Desinfioivalla siivoussuihkeella toteutat pintojen tehopuhdistuksen. Luonnollista ja alkoholipohjaista siivoussuihketta voit käyttää viimeistelemään kotisiivouksen tai pyyhkäisemällä nopeasti kosketukselle alttiit pinnat. Siivoussuihke sisältää yli 70 % alkoholia ja tuhoaa tehokkaasti erilaisia mikroeliöitä, kuten bakteereja, mikrobeja ja viruksia.
- ovenkahvat
- valokatkaisijat
- vesihanat
- työ- ja ruokapöydät
- laitteet, kuten tabletit ja puhelimet, sekä eri laitteiden kaukosäätimet
- auton kosketukselle alttiit pinnat
Löydät desinfioivat siivoussuihkeemme TÄÄLTÄ.
Verkkokaupan tuotteita myy Ole Hyvä Luonnontuote Oy, y-tunnus 1962844-1. Myymme tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille Suomen alueella.
Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja postikulujen muutoksiin. Tuotesivulla mainittu minimihinta on määritelty tuotteen minimipakkauskoon mukaan. Voit valita mieleisesi pakkauskoon. Pakkauskoon hinta sekä litrahinta näkyvät pakkauskoon vaihtoehdon valikossa.
Tuotteet tilataan pääsääntöisesti internetin välityksellä osoitteesta www.olehyvaluonnontuote.fi ostoskorin kautta. Kaikki tilaukset vahvistetaan sähköpostilla, jossa ilmoitetaan tilauksen hinta, toimituskulut sekä tilatut tuotteet. Tilausvahvistuksen saaminen edellyttää sähköpostiosoitteen ilmoittamista tilauksen yhteydessä. Asiakas sitoutuu jokaisen tilauksen yhteydessä voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Huomioithan, että verkkokaupassa ostetut tuotteet toimitetaan ainoastaan Suomessa ilmoitettavaan osoitteeseen. Mikäli haluat ostaa tuotteita ulkomaille, ole hyvä ja tilaa vähittäismyyntihinnastomme osoitteesta info@ olehyvaluonnontuote.fi. Rahtimaksut selvitetään aina tilauskohtaisesti. Asiakas vastaa kohdemaan tulli –ja verokäytännöistä.
Lähetämme tuotteet tavallisesti 2 - 5 täyden arkipäivän sisällä tilauksen tekemisestä. Olemme asiakkaisiin mahdollisimman pikaisesti yhteydessä sähköpostitse tai puhelimitse mikäli havaitsemme toimitusajan kestävän normaalia pidempään.
Jos jokin tilauksen tavaroista on loppunut varastostamme ja tilalle on olemassa vastaava korvaava tuote, niin olemme asiakkaaseen yhteydessä sähköpostitse ja ehdotamme asiakkaalle korvaavaa tuotetta.
Noudetaan K–market-myymälästä.
Mahdollistaa noutamisen myöhään iltaisin ja viikonloppuisin.
Perillä tavallisesti seuraavana arkipäivänä lähettämisestä.
Vastaanottajalle ilmoitetaan tekstiviestillä, kun tilaus on noudettavissa
Noutamista odottavaa lähetystä säilytetään kaksi viikkoa.
Perimme alle 70 euron ostoksista 9,9 euron rahtimaksun.
70–99 euron väliset ostokset rahtivapaana Matkahuolto Lähellä-paketti
Yli sadan euron ostokset toimitamme Matkahuollon jakopakettina rahtivapaasti kotiin toimiteetuna. ( huom. poissalukien Turun saaristo ja Tunturi-Lappi)
Tuotteet ja niiden postikulut maksetaan tilauksen yhteydessä.
Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii
Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja
luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella
tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on
maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan
ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.
Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
www.paytrail.com
Käytössäsi on kaikkien pankkien maksupainikkeet.
Maksut luottokorteilla
Voit maksaa verkkokaupassa Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard- ja Debit MasterCard -korteilla. Korttimaksaminen tapahtuu turvallisesti Netsin SSL-suojatulla maksulomakkeella. Verkkokaupalla eikä Paytrail Oyj:llä ole pääsyä korttitietoihin eikä maksukortin tietoja tallenneta järjestelmiimme.
Verkkokaupassa ovat käytössä kansainväliset Verified by Visa- ja MasterCard SecureCode –todentamispalvelut, joiden avulla kortinhaltijan henkilöllisyys todennetaan.
Asiakkaalla on 14 päivän palautusoikeus. Palautusoikeus koskee vain alkuperäispakkauksessa olevia käyttämättömiä ja myyntikelpoisia tuotteita. Jos haluat tehdä palautuksen, niin ota yhteyttä sähköpostitse Info@oleyvaluonnontuote.fi tai puhelimitse 050 303 3987.
Pyydämme ilmoituksessanne ilmoittamaan:
Palautuksen syyn (mikäli vioittunut tai väärä tuote)
Tilaajan tiedot
Haluatteko vain palauttaa tuotteen ja saada rahat takaisin tilille vai toivotteko, että lähetämme vastaavan tuotteen vioittuneen tai väärän tuotteen tilalle
Rahojen palautusta varten pyydämme ilmoittamaan tilinumeron.
Reklamaatio: Jos toimitettu tuote on vioittunut, ota pikimmiten meihin yhteyttä.