Ilmainen toimitus yli 70 euron tilauksiin | Tilaa uutiskirje, saat -15% alen ensimmäisestä tilauksesta.
Loppuvuodesta useat kansalaisjärjestöt kokosivat uutiskirjeisiinsä saavutuksiaan. Yksin WWF listasi 30 luonnon monimuotoisuutta ylläpitävää edistysaskeltaan. Mainittiin esimerkiksi virtavesistöjen patojen purku, jotta uhanalaiset vaelluskalat pääsevät vuosittain kutupaikoilleen lisääntymään. Iloittiin saimaannorpan kannan kasvusta lähes 500 yksilöön. Ihasteltiin naalin pesimistä Tunturi-Lapissa. Kerrottiin muista isoista ja pienistä teoista, joilla tutkijat tai kansalaiset olivat kantaneet kortensa kekoon monimuotoisemman luonnon hyväksi. Puhuttiin myös tempauksista, joissa kansalaiset olivat pistäneet parvekkeensa rehottamaan kukkivia kasveja, ja lupiinien kitkemisestä.
Näillä kaikilla toimilla on väliä, vaikka ne tuntuisivat kuinka pieniltä.
Eräs iso huolenaihe lepää kuitenkin meidän silmiltämme piilossa meren uumenissa – ja siihen saatiin ainakin vuosi lykkäystä. Kansalaisjärjestö Greenpeace raportoi, että Norjan valtio jäädytti kuluvana vuona syvänmeren kaivuhankkeensa arktisella alueella.
Norjan hallitus suunnittelee syvänmeren kaivutoimintaa Grönlannin- ja Barentsinmerelle eli Grönlannin ja Norjan väliselle merialueelle. Se on vain yksi hanke monien muiden joukossa. Syvänmeren kaivoksia suunnittelevat myös muut valtiot, kuten Kiina. Ylikansallisten yhtiöiden kaivusuunnitelmat ulottuvat aina kaukaisille Naurun saarille asti, jonka meren pohjassa lepää noduuleita. Ne ovat perunan kokoisia ja muotoisia möhkäleitä ja sisältävät monia akkuteollisuudessa tarvittavia arvometalleja, kuten nikkeliä, kuparia ja kobolttia.
Syvällemerelle on nyt samanlainen ryntäys kuin Lapin tai Alaskan kultavaltauksille aikoinaan – tai luonnontuhojen kannalta ehkä jopa huomattavasti pahempi. Sähköistyvä yhteiskunta vaatii akkumateriaaliksi kelpaavia metalleja ja uhkaa samalla tuhota kokonaisia ekosysteemejä.
Syvänmeren kaivu vaurioittaa merenpohjan monimutkaista ekosysteemiä. Se hävittää pieneliöitä eli merenalaisen ravintoketjun ensimmäistä porrasta ja uhkaa sen myötä myös laajempaa ravintoketjua. Syvänmeren kaivu luo samalla myös valtavasti meteliä. Meteli haittaa kaikuluotauksen varassa olevia nisäkkäitä, kuten valaita ja delfiinejä, mutta myös muita eläimiä.
Tyynenmeren pohjasta ei osata edes sanoa, mitä tuhoja syvänmeren kaivu sinne tuo tullessaan, koska sen ekosysteemiä ei vielä täysin tunneta. Tämä on ihmisluonnolle tyypillistä: rapatessa roiskuu, lähdetään soitellen sotaan ja sanotaan jälkikäteen ”oho”, kun toiminnan seuraukset lyövät silmille.
Eikä huoli akkumateriaalituotannosta rajoitu yksin silmiemme ulottumattomille kaukaisille merille vaan ihan Ole Hyvän tuotantopaikkakunnan rannoille, joille suunnitellaan akkumateriaalitehdasta. Sen jätevesiä aiotaan kipata Haminanlahteen – lukuisista kansalaisjärjestöjen ja kansalaisten vetoomuksista huolimatta. Pelkona on, että sulfaattipitoinen jätevesi lisää happikatoa entisestään ja hävittää ahventen kutupaikkoja.
Uutinen arktisen syvänmeren porauksen seisauttamisesta antaa kuitenkin lohtua ja toivoa siitä, että syvänmeren kaivu voitaisiin mahdollisesti pysäyttää laajemminkin. Tähän vaaditaan kansalaisia vaatimaan omilta valtioiltaan toimia syvänmeren kaivostoiminnan kieltämiseen.
Mistä sitten saamme arvokkaat metallit? Parantamalla kaikkien elektroniikkalaitteiden kierrätystä, edistämällä vaihtoehtoisten materiaalien tutkimushankkeita sekä tehostamalla metsäteollisuutta, jonka sivuvirroista pystyy valmistamaan akkumateriaaliksi kelpaavia ainesosia.
Lue esimerkiksi seuraavat artikkelit:
https://yle.fi/a/3-12036582
https://www.greenpeace.org/finland/toimi/seis-syvanmeren-kaivuulle/
Lue lisää aikaisemmista blogikirjoituksistamme:
https://www.olehyvaluonnontuote.fi/news/11/nailla-vinkeilla-valitset-turvalliset-pesuaineet-mokille
https://www.olehyvaluonnontuote.fi/news/3/parempaa-maailmaa-rakentamassa
Verkkokaupan tuotteita myy Ole Hyvä Luonnontuote Oy, y-tunnus 1962844-1. Myymme tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille pääosin Suomen alueella.
Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja postikulujen muutoksiin. Tuotesivulla mainittu minimihinta on määritelty tuotteen minimipakkauskoon mukaan. Voit valita mieleisesi pakkauskoon. Pakkauskoon hinta sekä litrahinta näkyvät pakkauskoon vaihtoehdon valikossa.
Tuotteet tilataan pääsääntöisesti internetin välityksellä osoitteesta www.olehyvaluonnontuote.fi ostoskorin kautta. Kaikki tilaukset vahvistetaan sähköpostilla, jossa ilmoitetaan tilauksen hinta, toimituskulut sekä tilatut tuotteet. Tilausvahvistuksen saaminen edellyttää sähköpostiosoitteen ilmoittamista tilauksen yhteydessä. Asiakas sitoutuu jokaisen tilauksen yhteydessä voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Tuotteita voi periaatteessa tilata myös ulkomaille. Tuotteet lähetetään maateitse Postin Parcel Connect palveluna ja toimitusaika voi venyä yli kotimaan viiden päivän. Huomioi, että eri maissa on vyöhykekohtaiset toimitusmaksut. Asiakas vastaa kohdemaan tulli –ja verokäytännöistä.
Lähetämme tuotteet tavallisesti 2 - 5 täyden arkipäivän sisällä tilauksen tekemisestä. Olemme asiakkaisiin mahdollisimman pikaisesti yhteydessä sähköpostitse tai puhelimitse mikäli havaitsemme toimitusajan kestävän normaalia pidempään.
Jos jokin tilauksen tavaroista on loppunut varastostamme ja tilalle on olemassa vastaava korvaava tuote, niin olemme asiakkaaseen yhteydessä sähköpostitse ja ehdotamme asiakkaalle korvaavaa tuotetta.
DB SCHENKER PARCEL JA DB SCHNEKR NOUTOPISTE
Valitsemalla DB Schenker noutopiste, voit valita itsellesi sopivimman noutopisteen.
Se mahdollistaa noutamisen myöhään iltaisin ja viikonloppuisin.
Paketti on perillä tavallisesti seuraavana arkipäivänä lähettämisestä.
Vastaanottajalle ilmoitetaan tekstiviestillä, kun tilaus on noudettavissa
Noutamista odottavaa lähetystä säilytetään kaksi viikkoa.
Perimme alle 70 euron ostoksista 9,9 euron rahtimaksun.
70–99 euron väliset ostokset toimitetaan rahtivapaana DB Schenker noutopisteeseen.
Yli sadan euron ostokset toimitamme DB Parcel -palvelulla rahtivapaasti suoraan kotiin. ( huom. poissalukien Turun saaristo ja Tunturi-Lappi) Alle 100 Euron tilauksista veloitamme 14 Euron kotitoimitusmaksun.
Tuotteet ja niiden postikulut maksetaan tilauksen yhteydessä.
Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii
Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja
luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella
tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on
maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan
ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.
Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
www.paytrail.com
Käytössäsi on kaikkien pankkien maksupainikkeet.
Maksut luottokorteilla
Voit maksaa verkkokaupassa Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard- ja Debit MasterCard -korteilla. Korttimaksaminen tapahtuu turvallisesti Netsin SSL-suojatulla maksulomakkeella. Verkkokaupalla eikä Paytrail Oyj:llä ole pääsyä korttitietoihin eikä maksukortin tietoja tallenneta järjestelmiimme.
Verkkokaupassa ovat käytössä kansainväliset Verified by Visa- ja MasterCard SecureCode –todentamispalvelut, joiden avulla kortinhaltijan henkilöllisyys todennetaan.
Asiakkaalla on 14 päivän palautusoikeus. Palautusoikeus koskee vain alkuperäispakkauksessa olevia käyttämättömiä ja myyntikelpoisia tuotteita. Jos haluat tehdä palautuksen, niin ota yhteyttä sähköpostitse Info@oleyvaluonnontuote.fi tai puhelimitse 050 303 3987.
Pyydämme ilmoituksessanne ilmoittamaan:
Palautuksen syyn (mikäli vioittunut tai väärä tuote)
Tilaajan tiedot
Haluatteko vain palauttaa tuotteen ja saada rahat takaisin tilille vai toivotteko, että lähetämme vastaavan tuotteen vioittuneen tai väärän tuotteen tilalle
Rahojen palautusta varten pyydämme ilmoittamaan tilinumeron.
Reklamaatio: Jos toimitettu tuote on vioittunut, ota pikimmiten meihin yhteyttä.